CFF Historia

Cat Fanciers of Finlandin historiaa


Esittelynäyttely 10.3.2007

Cat Fanciers of Finland järjesti ensimmäisen tapahtumansa Klaukkalassa maaliskuun puolessa välissä 2007. Suomen CFA-aikakausi avattiin esittely-näyttelyllä, jonka yhteydessä koulutettiin kissaharrastajia CFA:n näyttelytapoihin. Paikalle oli uskaltautunut 50 kissaa omistajineen ja tapahtumassa vieraili runsaasti yleisöä.

Saksalaisen CFA klubin  Cat Friends of Germany:n puheenjohtaja ja kaikkien rotujen kissatuomari Michael Schleissner kertoi yleisölle CFA:sta, kuvaili arvostelun kulkua ja selitti eri väristen arvostelunauhojen merkitystä. Pohjustuksensa jälkeen Schleissner arvosteli kissat aivan kuten hän olisi ne oikeassakin arvostelunäyttelyssä arvostellut – tosin, tällä kertaa hän kertoi jokaisen arvosteleman-sa kissan tuloksen myös suullisesti, eikä jättänyt yleisöä arvailemaan pelkästään häkkeihin ripustettujen nauhojen perusteella kissan saamaa arvostelutulosta. Koko arvostelutapahtuma huipentui finaaliin – näyttelyn parhaiden kissojen valintaan. Yhdistyksen puheenjohtaja Samuli Mollberg toimi tuomarin apulaisena, clerkinä.


Esittelynäyttely 22.9.2007

Cat Fanciers of Finland järjesti toisen esittelynäyttelynsä Sipoossa syyskuussa 2007. Samalla näyttely oli viimeinen harjoittelunäyttely ennen todellista koitosta, Suomen ensimmäistä CFA-näyttelyä Heinolassa.

Totuttuun tapaan, Saksalaisen CFA klubin Cat Friends of Germany:n puheenjohtaja ja kaikkien rotujen kissatuomari Michael Schleissner oli kutsuttu esittelemään CFA toimintaa.

Hän muistutti mieliin tuomarin antamien nauhojen merkitystä, esitteli sekä näyttely- että rotustandardeja ja lopuksi veti all breed kehänsä arvostellen kaikki paikalla oleet pennut, aikuiset ja kastraatit. Päivän huipennus oli – aivan kuten oikeassakin arvostelunäyttelyssä – tuomarin parhaiden finaali upeine ruusukkeineen.


3-4.5.2008, Heinola – 1. kansainvälinen CFA-näyttely

Historiallinen Suomen ja koko Pohjoismaiden ensimmäinen CFA-näyttely järjestettiin Heinolassa CFA:n uuden 2008-2009 näyttelykauden ensimmäisenä viikonloppuna.

Näyttely oli perinteinen CFA:n kaikkien rotujen 6 kehän back-to-back näyttely, jossa kumpankin päivänä kolme tuomaria arvosteli kaikki näyttelyyn ilmoitetut kissat. Kissoja oli ilmoitettuna näyttelyyn reilu 140 ja suomessa nähtiin ensimmäistä kertaa monia uusia kissarotuja näyttelyissä, kuten Scottish Fold ja American Wirehair.

Tuomareina olivat Jody Garrison (USA), Kim Everet-Hirch (USA), Wain Harding (USA), Wayne Travathan (USA), Michael Schleissner (Saksa) ja Peter Vanwonterghem (Hollanti).


9.11.2008 , Helsinki – 2. kansainvälinen CFA-näyttely

Haukattiinkohan liian iso kakku??

Näin varmaankin mietti moni etukäteen, kun tieto CFF:n toisesta näyttelystä julkaistiin. Totuttuun CFA-tyyliin kaikkien rotujen tuomarointikehiä oli 6, mutta kaikki kehät olivat arvostelussa samana päivänä. Sunnuntaisen näyttelyn lisäksi järjestettiin lauantaina Master clerk Henny Winters-hovenin ja all breed tuomari Kenny Currlen johdolla Clerking school, jossa koulutettiin clerkejä, tuomareiden apulaisia. Koulutetuista useimmat pääsivät tositoimiin jo sunnuntain näyttelyssä.

Tuomareina näyttelyssä toimivat Mary Auth (USA), George Cherrie (Hollanti), Kenny Currle (USA), Arie Groenewegen (Hollanti), Paul Patton (USA) ja Michael Schleissner (Saksa).

Tavoitteet ylittyvät näyttelyn osalta kaikin tavoin – ja pienistä juoksuaskelista huolimatta sekä näytteilleasettajilla, että tuomareilla kuin myöskin järjestäjillä oli näyttelyssä hauskaa. Myös kissamäärä ylitti kaikki odotukset – ilmoitettuja kissoja oli 174, kauimmaisin kissoista saapui Suomeen Hong Kongista saakka.


14.-15.3.2009 , Lahti – 3. kansainvälinen CFA-näyttely

Talvinen Lahti houkutteli paikalle 124 kissaa yli 20 eri rodusta. Perjantai ja 13. päivä aiheuttivat omat vaikeutensa näyttelyn pystytykseen, mutta kokonaisuudessaan näyttely sujui ongelmitta. Näyttelyn järjestelyitä ja kodikasta henkeä kehuttiin niin näytteilleasettajien kuin yleisönkin toimesta. Vähäisestä kissamäärästään huolimatta näyttely oli yksi onnistuneimmista tapahtumista CFF:n historiassa. Näyttelyn toimivuudesta kuuluu kiitos ahkeralle talkooporukalle.

Näyttely oli perinteinen 6 kaikkien rodun kehän back-to-back näyttely, jossa kolme tuomaria arvosteli päivittäin kaikki kissat. Tuomareina näyttelyssä toimivat George Cherrie & Arie Groenewegen Hollannista, Karen & Roger Lawrence ja Nancy Dodds USA:sta sekä vierailevana tuomarina FIFe:n kansainvälinen rotukissatuomari, kotkalainen Kai Ruonala.

Näyttelyssä tehtiin suomalaisittain historiaa, sillä Grand Premier -titteliin valmistui Leena Laakson omistama kilpikonnavalkea persialaiskastraatti Birstein Celine d’Or. Milla on ensimmäinen Grand-tittelin saavuttanut kissa, joka on hankkinut kaikki titteliin oikeuttavat pisteet pelkästään suomalaisista näyttelyistä – ja onpa Milla kaikenlisäksi vielä harvinainen kahden näyttelyn Grandi.

Toinenkin iloinen suomalaisomistaja näyttelyssä nähtiin, sillä sillä Tea Tuomisen kasvattama ja omistama musta cornish rex uros Darling-Isis Candidate saavutti 200 pisteen rajan ja Grand Champion -titteliin. Kissa on grandattu pelkästään Eurooppalaisissa näyttelyissä.

Näyttelyglamourin lisäksi Cat Fanciers of Finland:in näyttelyssä toteutettiin yhtä CFA:n tärkeää tavoitetta: Kaikkien kissojen aseman parantamista. CFF tarjosi Päijät-Hämeen Eläinsuojelu-yhdistykselle mahdollisuuden
esitellä toimintaansa sekä samalla kerätä varoja arvokkaaseen työhönsä kissojen aseman parantamiseksi. CFF myös antoi pienen tavaralahjoituksen eläinsuojelu- yhdistykselle.


15.-16.8.2009 Helsinki – 4. CFA-näyttely

Kesäinen Helsinki ja Vuosaaren rantamaisemat houkuttelivat ennätysmäärän osanottajia CFF:n neljänteen kansainväliseen CFA-näyttelyyn. Kokoushotelli Rantapuiston yhteydessä järjestetty näyttelyyn ilmoitettiin 183 kissaa 29 eri rodusta – ilmoittautuneiden määrä on ennätys CFF:n historiassa! Näytteilleasettajia oli ympäri Eurooppaa.

Näyttely oli perinteinen 6 kaikkien rotujen back-to-back näyttely. Tuomareina näyttelyssä toimivat CFA:n puheenjohtaja Pam DelaBar (USA), International Division Euroopan puhemies Darrell Newkirk (USA), Victoria Nye (USA), Gary Veach (USA), Michael Schleissner (Saksa) ja vierailevana tuomarina Suomen Kissaliitto ry:n puheenjohtajata, FIFe:n kansainvälinen rotukissatuomari Satu Hämäläinen.

Näyttelyssä valmistui useita suomalaisomisteisia kissoja Grand Championiksi tai Grand Premieriksi. Lähes jättipotin saavutti Kirsi Kettusen ja Olli-Pekka Lavosen kasvattama ja omistama musta persialaisuros CH Angelican Hypnotic, joka saavutti näyttelystä 193 pistettä Grand Champion-titteliään varten. Aniharvoin Euroopassa saavutetaan tällaisia pistemääriä yhdestä ainokaisesta näyttelystä.

Näyttelyn järjestelyt saivat runsaasti kiitosta niin tuomareilta kuin näytteilleasettajiltakin. Näyttely olikin varmasti yksi parhaimmista joita CFF on järjestänyt.

Lauantai-iltana Cat Fanciers of Finland isännöi International Division Euroopan palkintagaalaa näyttelykaydella 2008-2009 parhaiten menestyneille kissoille. Tästä löydät lisätietoa Palkintogaalan omalta sivulta.

Rhonda Avery, Pam DelaBar, Victoria Nye ja Gary Veach
ennättivät lauantaina vierailemaan helsinkiläisessä erikoisuudessa, jääbaarissa.


17.-18.10.2009 Helsinki – 5. CFA-näyttely

Cat Fanciers of Finlandin viides kansainvälinen CFA näyttely järjestettiin Hotelli Rantapuistossa Vuosaaressa. Näyttely oli perinteinen 6 kaikkien rotujen back-to-back näyttely. Kissoja näyttelyyn oli ilmoitettuna 133.

Tuomareina toimivat John Colilla (USA), Olga Grebneva (Ukraina, vieraileva tuomari RUI:sta), Jo Ann Miksa-Blackwell (USA), Sheila Mizzi (USA), Peter Vanwonterghem (Belgia) ja Donald Williams (USA).

Näyttelyssä tehtiin eurooppalaisittain harvinaisuutta, kun näyttelyyn ensimmäistä kertaa Championluokkaan ilmoitettu, Sari Tiitisen omistama musta persialainen Maradan Volcan keräsi näyttelyn aikana niin paljon pisteitä, että Volcan valmistui yhden näyttelyn aikana grandiksi. Eurooppalaisten näyttelykonkareitten mukaan näitä ns. one-show-grandeja on Euroopassa valmistunut aiemmin vain neljä. Onnittelut Sarille ja Volcanille huippu hienosta menestymisestä!

Näyttely oli jälleen kerran menestys Cat Fanciers of Finlandille. Näytteilleasettajilta tullut palaute osoittaa sen, että suomalaisilla on kysy järjestää erinomaisia näyttelyitä.

GC Maradan Volcan ukrainalaisen Olga Grebnevan arvosteltavana.


13.-14.3.2010 Helsinki – 5. CFA-näyttely

Luminen Suomi ja jäätynyt meri hurmasivat näytteilleasettajia Vuosaaren ranta-maisemissa, kun CFF:n viidettä kansainvälistä näyttelyä vietettiin Kokoushotelli Rantapuiston 4Event Areenalla. Ulkolaisten näytteille-
asettajien oli vaikea uskoa, että suolainen merikin jäätyy ja sillä todellakin voi kävellä…

Näyttely oli perinteinen 6 kaikkien rotujen back-to-back näyttely. Tuomareihin oli saatu hieman extraeksotiikkaa, sillä ensimmäistä kertaa CFF:n näyttelyssä oli arvostelemassa japanilainen CFA-tuomari: Yaeko Takano. Tuomareiden naiskvartettia täydensivät Vicki Nye (USA), Sharon Powell (USA) ja Kathy Black (USA). Miesenergiaa ylläpitivät hollantilaiset CFA-tuomarit Arie Groenewegen ja George Cherie.

Ilmoitettuja kissoja näyttelyyn oli 133,joista pentuja 23, aikuisia 82, kastraatteja 25 ja kotikissoja 3.

 


14.-15.8.2010 Helsinki – 7. CFA-näyttely

 CFF:n järjestämä seitsemäs kansainvälinen CFA-näyttely oli monin tavoin merkittävä yhdistykselle: CFF sai kunnian järjestää CFA:n näyttelykauden 2009-2010 Euroopan parhaiden kissojen palkintagaalan. Merkittäväksi tämän tekee se, että CFF isännöi tapahtumaa jo toista kertaa peräkkäin.

Tapahtumaan voit tutusta Awards Banquetin sivuilla.

Itse näyttely oli jälleen perinteinen kuuden kaikkien rotujen back-to-back näyttely. Tuomareina olivat Darrell Newkirk (USA), Jo Ann Miksa-Blackwell (USA), Becky Orlando (USA), Gary Veach (USA), Pam DelaBar (USA) ja Peter Vanwonterghem (Belgia).

Näyttelypaikkana toimi jo totuttuun tapaan Hotelli Rantapuiston 4Event areena.

Kissoja näyttelyyn ilmoitettiin kaikkinensa 133, joista pentuja 31, aikuisia 79, kastraatteja 20 ja kotikissoja 3.


17.10.2010 Vantaa – 8. CFA-näyttely

Kahdeksas Cat Fanciers of Finlandin näyttely järjestettiin yksipäiväisenä kuuden kehän näyttelynä Tikkurilan Urheilupuistossa Vantaalla. Kehät olivat kaikkien rotujen kehiä. Yksipäiväisen näyttelyn lisäksi erikoisuutena olivat Newbie & birma -teemat. Kaikki ensimmäistä kertaa CFA-näyttelyyn ilmoittautuneet ja birman omistajat
saivat roiman alennuksen näyttelymaksusta. Ensikertalaisia ja birman omistajia olikin runsain joukoin
paikalla…

Näyttelyn countit kohosivat suomalaisittain erittäin hyviin lukuihin. Näyttelyyn ilmoitettiin kaikenkaikkiaan 168 kissaa, joista aikuisia 77, pentuja 52, kastraatteja 32 ja kotikissoja 5.

Kaikki näyttelyn kuusi tuomaria olivat USA:sta: Jan Rogers, Ellyn Honey, Jeri Zotteli, Patricia Jacobberger, Larry Adkinson ja Kenny Currle.

Yksipäiväisen näyttelyn järjestäminen on haasteellista yhdistykselle. CFF:n show team kuitenkin selvisi urakasta hienosti ja jälleen kerran näyttely keräsi runsaasti kiitosta.


12-13.3.2011 Helsinki – 9. CFA-näyttely

Yhdeksättä suomalaista CFA-näyttelyä palattiin viettämään tuttuun paikkaan yhdistykselle eli Hotelli Rantapuiston 4Event Areenalle. Jälleen kerran Suomessa vietettiin runsaslumista talvea ja ulkomaisilla näytteilleasettajilla riitti runsaasti ihmeteltävää Rantapuiston maisemissa. Facebook päivityksiin päätyi useammalta henkilöltä kuvia, joissa he seisovat isojen lumikinosten vierellä.

Maaliskuun tuomarikatras oli taas varsin vaikuttava. Ensimmäistä kertaa Suomessa arvostelemassa oli peräti viisi tuomaria kuudesta: Liz Watson (USA), Iris Zinck (USA), Rhett Bockmann (USA) ja guest judgena toiminut venäläinen Nadejda Roymyantseva. Pam DelaBar oli kaikille jo aikaisemmista näyttelyistä tuttu tuomari, mutta esittelyssä käytetty FIN/USA lyhennelmä herätti runsaasti ihmetystä. Kyllä vain – DelaBar on muuttanut Suomeen asumaan!

Lähestyvä näyttelykauden loppuminen näkyi selvästi näyttelyn counteissa ja koskaan aikaisemmin ei maaliskuun näyttelyn count ole noussut näin korkeaksi. Näyttelyyn ilmoitettiin kaikenkaikkiaan 141 kissaa, joista aikuisia 77, pentuja 28, kastraatteja 29 ja kotikissoja 7.


16-17.4.2011 Helsinki – PetExpo special 10. CFA-näyttely

10. suomalaista CFA-näyttelyä vietettiin Pohjoismaiden suurimmassa PetExpossa Helsingin Messukeskuksessa. Näyttely oli monin tavoin tutusta poikkeava: Rinkejä oli vain neljä, mutta arvostelun lisäksi päivän aikana annettiin yleisölle tuhti paketti rotutietoutta rotuesittelyiden voimalla. Myös tuomarit jakoivat rotutietoutta kuuluvalla äänellä, sillä heidät oli finaalien ajaksi ”madonna-mikitetty” ja tuomareiden selitykset parhaimmista kissoista kaikuivat kaiken kansan kuultavaksi.

Vaikkakin kyse oli neljän ringin näyttelystä, kohosi lopullinen countti peräti 96 ilmoi- tettuun kissaan: Aikuisia 48, pentuja 13, kastraatteja 27 ja kotikissoja 8.

Kissoja olivat arvostelemassa Arie Groenewegen (NL), Nancy Dodds (USA), Michael Schleissner (DE) ja Gary Veach (USA).

Näyttely oli hieno menestys yhdistykselle. Myös näytteilleasettajat kutsuivat näyttelyä parhaimmaksi jossa he ovat olleet – tämä on aikamoinen kommentti näytteilleasettajalta joka on kiertänyt lähes kaikki Euroopan näyttelyt.


Paluu galleriaan

Comments are closed.